Planeetta Internetin Jelastic-pilvipalvelu vauhdittaa squashkilpailua

Helsingin Talihallissa järjestetään viikonloppuna 2.-3.3.2013 Eliittisarjan squashkilpailu Planeetta Internet Dunlop Cup. Planeetta Internet Oy on tapahtuman pääyhteistyökumppani jo toisena vuonna peräkkäin.

Kilpailua voi seurata suorana videolähetyksenä internetin välityksellä. Taustalla toimii Planeetta Internetin Jelastic-pilvipalvelu, joka mahdollistaa palvelinsovellusten resurssien ja kustannusten automaattisen skaalautumisen.

”Tällainen joustava pilvipalvelu sopii mainiosti tarpeeseemme, jossa muutaman päivän aikana voi olla satoja samanaikaisia käyttäjiä ja muina aikoina hyvin hiljaista. Oman palvelimen tai virtuaalipalvelimen hankkiminen ei olisi järkevää seurallemme.”, kertoo kilpailun johtaja Antti Lind.

Tapahtumalla on pitkät perinteet ja tänä vuonna pelataan 40v juhlakilpailua. Mukaan on ilmoittautunut myös pelaajia, jotka osallistuivat jo ensimmäiseen turnaukseen vuonna 1973. Forbes Magazinen tutkimuksen mukaan squash onkin maailman terveellisin urheilulaji. Menneistä ajoista squash on kehittynyt monin tavoin ja yksi tärkeimmistä viime vuosien suuntauksista on juuri kilpailujen seuraaminen suorana internetissä.

Juhlakilpailu on kovatasoinen ja siellä tullaan näkemään Suomen miesten ja naisten parhaat pelaajat. Mukana on mm. hallitseva miesten Euroopan mestari Olli Tuominen sekä naisten Suomen ykkönen Emilia Soini. Lisäksi kilpailuun tulee kansanvälistä väriä, kun mukana on osallistujia Virosta, Latviasta ja Venäjältä.

Kilpailua voi seurata maksutta joko paikan päällä Talihallissa (Huopalahdentie 28, 00350 Helsinki) tai internetissä http://www.hsrc.fi/live/ osoitteessa. Ottelut alkavat lauantaina kello 10 ja sunnuntaina kello 9.

Squash on nopea mailapeli, jota pelataan kaksin- tai nelinpelinä. Laji on Kansainvälisen olympiakomitean tunnustama ja se on ehdolla uudeksi lajiksi vuoden 2020 kesäolympialaisiin.

Planeetta Internet Dunlop Cup 2013 juliste